Traktori on maaseudulla tuttu näky, eikä turhaan. Tämä monipuolinen menopeli käy hyvin monenlaiseen työhön aina pellon kyntämisestä lumen luomiseen. Tässä traktoreihin keskittyvässä blogitekstissäni kerron tarkemmin näiden ajoneuvojen käyttömahdollisuuksista ja huollosta.
Monipuolinen työjuhta
Lähes jokaisella maatilalla on traktori, mutta maaseudun töiden lisäksi niitä käytetään myös kaupungeissa. Traktorit sopivat niin lentokentille, varastoalueille kuin työmaillekin. Monipuolisen tästä ajoneuvosta tekee siihen hankittavat lisävarusteet. Lisävarusteita löytyy jokaisen tarpeeseen aina lumiauroista pellonmuokkausvälineisiin. Myös traktoreita on olemassa erimallisia. Kapeammat mallit sopivat hyvin esimerkiksi kaupunkiympäristöön tai riviviljelmille. Useimmiten Suomessa käytettävissä traktoreissa on suuret takarenkaat ja pienemmät eturenkaat. Pienet eturenkaat mahdollistavat kääntymisen suuria paremmin, jolloin ajoneuvo on helpommin ohjattavissa. Työmailla näkee myös sellaisia kulkuvälineitä, joissa renkaat ovat yhtä suuret. Traktorin renkaat on suunniteltu epätasaiseen, pehmeään maastoon. Niillä pääsee yli suuremmistakin kuopista ja ne pitävät hyvin. Jos ajoneuvolla ajetaan tiellä, kannattaa siihen valita hieman erilaiset renkaat.
Erilaisia lisäosia myyvät samat tahot kuin itse ajoneuvojakin. Lisäosan sopivuudesta kannattaa aina varmistua erikseen, sillä eri merkkiset ajoneuvot saattavat erota toisistaan. Jos mahdollista, kannattaa myös lisäosat valita samalta valmistajalta. Näiden osien lisäksi myös traktoriin tarvittavat varaosat tulee valita samalta valmistajalta. Monilla jälleenmyyjillä on omat tietyt merkkinsä, joihin ne ovat keskittyneet. Esimerkiksi Case IH traktorihuolto myy yleensä myös Case IH varaosat.
Pidä huolta työvälineestäsi
Traktori, kuten muutkin suuremmat työvälineet ja ajoneuvot, on kallis investointi, josta kannattaa pitää hyvää huolta. Säännöllinen tarkastaminen ja huollattaminen on tärkeää, jotta ajoneuvo pysyy käyttökunnossa. Ajoneuvon huoltoon kannattaa aina valita asiantunteva tekijä. Kuten vaikkapa Hämeen traktorihuolto. Monilla yrityksillä on omat osaamisalueensa, esimerkiksi Case IH traktorihuolto huoltaa tämän merkkiset traktorit ja myy Case IH varaosat. Valitsemalla oikean huoltoyrityksen ja oikean merkkiset varaosat, voit varmistua siitä, että he ymmärtävät juuri sinun ajokkisi päälle. Monesti myös vakuutusyhtiöt ja traktorin takuun säilyminen vaativat ajoneuvon käyttämistä merkkihuollossa. Näin varmistutaan siitä, ettei mikään mene huollossa pieleen. Traktori tulisi huollattaa säännöllisesti vuosittain. Maatiloilla tämä huolto osuu yleensä kevättalveen, jotta työväline on kunnossa kevään töihin.
jaa